Tämä teksti on osaa sarjaa, joka summaa keskiviikon 14.3. tapahtumissa käytyjä keskusteluja. Tekstit perustuvat alustuksiin, puheenvuoroihin ja ryhmäkeskusteluihin, joita Helsingin ja Turun tilaisuuksissa käytiin.
Turussa tapahtuu
Turun keskiviikkoisessa kulttuurintutkijoiden tapaamisessa meitä oli reilu 10 osallistujaa. Edustettuina olivat folkloristiikan, arkeologian, kansatieteen, taidehistorian, museologian, tulevaisuuden tutkimuksen ja uskontotieteen alat. Mielipiteitä vaihdettiin niin opiskelijoiden kuin yliopiston opettajien ja tutkijoiden kesken. Käsitellyt teemat olivat varmasti pitkälti samoja kuin Helsingin vastaavassa kokoontumisessa. Turussa keskustelua käytiin vapaamuotoisesti, mitään varsinaisia alustuksia ei siis ollut.
Alussa kävimme läpi niitä syitä, miksi tapaamiseen oli tultu. Osallistujia tuntui yhdistävän turhautuminen alalla vallitsevaan masentuneisuuden mielialaan. Kysyttiin, mikseivät kulttuurintutkijat ole näkyvissä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja mediassa. Pohdittiin, miksi valmistuminen ja työllistymisnäkymät ahdistavat. Keskusteltiin myös paljon jo olemassa olevista verkostoista, niiden ongelmista ja uusien luomisesta. Lisäksi pohdittiin kulttuuritutkimuksen suhdetta yritysmaailmaan. Viestinä vaikutti olevan se, että meidän olisi hankittava uutta itsevarmuutta ja luottoa omiin kykyihimme, sekä mentävä rohkeasti mukaan uudenlaisiin haasteisiin. Kulttuurintutkimuksen osaamista todella voi soveltaa alan ulkopuolellakin. Ajatus siitä, että kulttuuri tekee hyvää, olisi saatava välitettyä laajempaan tietoisuuteen.
Kiinnitimme huomiota kahteen perustavanlaatuiseen tekijään. Ensinnä, tulisi kartoittaa laajasti ja uusin silmin työllistymiskenttää. Osaajien tulisi osata paremmin löytää kysyntä. Toiseksi olisi otettava huomioon, että se, mihin kulttuurintutkimusta nykyään tarvitaan, on muuttunut radikaalisti. Esimerkiksi useat museot ja kulttuuri-instituutiot laahaavat vielä nationalismin hengessä. Toki pintamuutosta on tapahtunut, mutta vielä tarvittaisiin kokonaisvaltaisempaa muutosta esimerkiksi instituutiorakenteissa ja toimintatavoissa. Tällainen muuttuminen raikastaisi varmasti kulttuurialan imagoa ja siihen liittyviä mielikuvia. Yhden näkemyksen mukaan nyt eletään taas 1800-luvun kaltaista murroksen aikaa. Kulttuurintutkimuksen tulisi löytää uusi paikkansa sekä uudet keinot yhteiskunnassa toimimiseen.
Kulttuurintutkimuksen mahdollisiksi uusiksi teemoiksi nähtiin kestävä kehitys, hyvinvointi sekä ihmisten arki yleensäkin. Näissä kulttuurintutkimuksella voisi olla paljonkin annettavaa. Tapaamisessa tuotiin myös esiin se, että yleisesti ottaen kulttuurintutkijoilla on vahva kyky kuunnella ja tulkita. Tällainen rooli on toki hiljainen, mutta hyvin sovellettavissa eri yhteyksiin.
Erityisen paljon keskusteltiin verkostojen hyödyntämisestä sekä oman osaamisen markkinoinnista. Tuntui, että näillä alueilla ei oikein osata toimia. Tärkeänä nähtiinkin, että ensimmäisiä konkreettisia askelia voisivat olla parempien verkostojen luominen, uskottavasti järjestäytyminen sekä jo valmiiden verkostojen tehokkaampi hyödyntäminen. Huomattiin myös, että kulttuuritutkijoita todella on töissä mitä erilaisemmissa paikoissa, kuten yritysmaailmassa, tiedotusvälineissä, itsenäisinä yrittäjinä sekä tulevaisuuden tutkimuksen parissa. Näin työllistyneet kulttuurintutkijat ovat vain usein irronneet yliopiston siteistä, joten tietoa ja kokemuksia ei jaeta. Todettiinkin, että tällainen jo työllistyneiden kulttuurintutkijoiden tarjoama tieto tulisi saada paremmin vielä paikkaansa hakevien kulttuurintutkijoiden, ja miksei muidenkin, keskuuteen.
Käytännön toimiin liittyen keskusteltiin paljon myös osuuskuntatoiminnasta ja sponsoroinnista. Todettiin, että nykyään työpaikkoja ja rahoitusta on myös kyettävä luomaan sekä hankkimaan itse. Tällaisessa toiminnassa hyvät verkostot ovat oiva apuväline, ne tuovat tekemiseen uskottavuutta. Koska kulttuurintutkimuksen piirissä on kyllästytty olemaan näkymättömiä, olisi tämä nyt herännyt positiivinen into pystyttävä kanavoimaan käytännön toimiin. Ensimmäiseksi olisi siis selkeästi mietittävä, mihin ongelmiin haluamme puuttua, mitä haluamme käytännössä tehdä sekä missä ja miten toimimme. Rinnalla olisi myös pohdittava, kenelle haluamme toimintaamme ja järjestäytymistämme suunnata ja näyttää.
Humanistit ovat paljon suuremassa asemassa kuin osaamme ajatella. Meidän olisi vain tarkasteltava osaamistamme uudella tavalla. Voimme esimerkiksi lähteä ajamaan ihmiskeskeisempää näkemystä talouselämään ja yritysmaailmaan, tällaiselle kun on varmasti tilausta. Lisäksi voisimme keskittyä jo olemassa olevien kulttuuri-instituutioiden yhteyksien parantamiseen. Kaipaamme lisää yhteistyötä ja avointa kanssakäymistä erilaisten tieteellisten seurojen, yliopistojen ja museoiden välille.
Maria Kananen, turkulaisten osallistujien puolesta
